Temmeksen Sillankorvasta ja Junttiloista

FM Mauri Junttila

Yli-Temmeksen Sillankorvan ja Alajunttilan Junttiloista

Tarinoin Yli-Temmeksen Sillankorvaan ja Alajunttilaan liittyvistä ihmisistä, joissa oli erilaisempaa. Aloitan Juho Jaakonpoika Junttila-Sillankorvasta. Sillankorvan talo oli Ylitemmeksellä valtatie nelostien ja Kestilän maantien kulmauksessa.

Eräässä Suomen keskisuurista ja suurista maatiloista kertovassa matrikkelikirjassa (v.1933) Juuso Junttila vpi (1878-1960) kertoo Sillankorvan olleen suvullaan yli 130 vuotta. Yli-Temmeksellä vuonna 1790 syntyneellä Juho Jaakonpoika Junttila-Sillankorvalla oli ollut Jaakko niminen isä. Hän oli jo ehkä ollut Sillankorvan isäntiä? Temmeksellä oli elänyt Junt(t)iloita jo varhaisella 1700 – luvulla. Sillankorvaan muuttaneet Junttilat saattoivat olla aluiltaan myös Kärsämä sukunimisiä?

Sillankorvan isäntä Juho Jaakonpoika Junttila (1790-1856) oli ollut osaava ja aikaansa seuraava maanviljelijä. Hänet mainitaan valveutuneeksi suoviljelijäksi ja jopa karjamieheksi. Juho oli ollut osaava käsistään. Tavallista tekevämpi hän oli ollut. Hän ei tarvinnut puuseppien, pajaseppien, suutareiden eikä räätäleitten palveluja. Hänet mainitaan Temmeksen kirkon saarnastuolin kaikukatoksen tekijäksi (v.1847). Pieni lahjoittaja hän oli myös ollut. Esimerkiksi vuonna 1828 Juho Jaakonpoika Kärsämä-Junttila lahjoitti Temmeksen kirkkoon nykyisen numerotaulun metallinumeroineen.

Juho Jaakonpoika Junttila nimiseen temmesläiseen mieheen liittyy mielenkiintoinen tarina Suomen sodan (1808-1809) ajalta. Silloin, noin 18 vuotias Juho oli joutunut Temmeksen kautta kulkeneitten venäläisten sotilaiden vangiksi. Hätäännyksissään hänen äitinsä oli juossut silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin puheille. Hilden oli kirjoittanut venäläisille sotapäälliköille anomuksen Juhon puolesta. Hän oli maininnut, että ”kuinka väärin oli ollut viedä leskiäidiltä hänen ainoa poikansa”.

Kyvykkääksi, nokkelaksi ja osaavaksi muistellun Juhon oli onnistunut paeta venäläissotilailta. Pakeneminen oli onnistunut häneltä erään venäläisille sattuneen hämmennyksen, sekavan tilanteen aikana. Heidän tarkkaavaisuutensa oli herpaantunut, Juho pakeni. Hän oli piileskellyt jonkin aikaa Temmeksen syvissä metsissä. Suomi jäi autonomiaksi Venäjälle vuosien 1808-1809 Suomen sodan seurauksena. Sodan loputtua, tilanne rauhoittui nopeaan Temmekselläkin.

Poikkeuksellisen teräväpäinen oli kuulemma Juho ollut. Hänen voi arvella olleen hyvän myös fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Silloin, paon alkaessa oli tarvittu tilanteen oikein arvioivaa silmää, että uskalsi paeta venäläiseltä ja oikealla hetkellä. Pako oli onnistunut. Ripeän, nopean, notkean ja ketterän voi uskoa Juhon olleen.

Sotilaat olivat silloinkin olleet sotilaita. Venäläiset sotilaat liikkuivat nopeasti kiitävillä sotaratsuillaan. Heillä oli ollut henkilökohtaisia ruutiaseita, sapelit ja pistokeihäät. Ryssäinmaan sotilaat olivat olleet täysin omaa luokkaansa verrattuna Ruotsi-Suomen sotilaisiin. Senhän osoittaa Suomen sodan (vv. 1808-1809) kulku sekä venäläisten Suomen pikainen haltuunotto Venäjän alusmaaksi, autonomiaksi. Poikkeuksellinen teko oli ollut vangitun nuorukaisen paeta heidän kynsistään.

Temmes oli ollut erään vuosien 1808-1809 Suomen sodan kulkureitin varrella. Taisteluja ei ollut Temmeksellä. Niitä oli ollut Pulkkilassa, Rantsilassa ja Siikajoella. Temmeksen kirkko-Pekkalassa oli ollut eräs Ruotsi-Suomen sotilaiden sotasairaala. Kuolleita Ruotsi-Suomen sotilaita haudattiin Temmeksen hautausmaalle. Tyrnävällä keskikoulun opettajana ja rehtorina toiminut evltn evp Urho Merenheimo puuhasi sinne Suomensodan uhrien muistomerkin vuonna 1963.

Sillankorvan Juhon vaimo Brita Antintytär Haapa-Perttula (1790-1870) oli asunut esimerkiksi vuosikymmenten 1950-1980 kyläläistarinoissa useimmin Haapa-Sepäksi sanotun ikivanhan talon pihapiirissä, suuressa taloryppäässä Temmeksen kirkosta lähtien Temmesjokirannan toisella puolella. Juhon Brita vaimon suvussa oli ollut ikivanhaa temmesläistä sukua olleita Haapaniemiä ja Haapa-Perttuloita. Brita Haapa-Perttulan sukulinja yltää kauas Sursill sukuun. Britasta oli avioliiton myötä tullut Juho Junttilan vaimo ja emäntä Sillankorvaan.

Yli-Temmeksellä on aikojen saatossa ollut useita Junttila sukuisten taloja ja mökkejä. Rantsilan Mankilankylään Yli-Temmeksellä lähtevän maantien alkupään seudulla oli esimerkiksi asustellut heitä. Sillankorvassa ja lähellä asui Junttiloita. Temmeksellä oli ollut vanhaan aikaan kestikievari Junttiloita ja oli ollut myös muuan Kärsämä-Junttila. Kärsämä-Junttilat eivät ole välttämättä asuneet Liminka/Temmes/Rantsila erämaakylä Kärsämänkylässä, vaan heitä saattoi asustella myös Yli-Temmeksellä. Kärsämä, kärsämö on yleinen kesäisten niittyjen valkoinen kukka.

Sillankorvan Antti Juhonpoika Junttila (vv. 1825-1906) syntyi, jolloin Suomi oli ollut Venäjän suuriruhtinaskuntana jo 16 vuotta. Hän oli eläissään ollut Sillankorvan eräs Junttila sukuinen isäntä. Antin elämässä on nähtävissä myös hiukan tavallisesta talonpojan arkisesta elämästä poikkeavaa. Hän oli esimerkiksi käynyt aikuisoppilaana Muhoksen Koivikon maamieskoulun. Siellä oli alettu antamaan maamieskoulutusta jo vuonna 1847. Ei ole esittää varmaa aikaa, milloin Antti oli opiskellut siellä. Tarinat kertovat, että hän olisi ollut Muhoksen reissullaan useita vuosia.

Muhoksella oleilun jälkeen Antti oli ollut maanviljelijänä Rantsilan Mankilankylässä. Hänellä oli ollut siellä omistuksessaan sekä Mankilanjärven ympäristön niittyjä että Siikajoen törmiä. Hänen talonsa nimi oli ollut Iikkala. Kun, Antti muutti takaisin Temmeksen Sillankorvaan, niin hänelle oli jäänyt Mankilankylään maita ja niittyjä.

Mankilankylän maita oli sittemmin kuulunut Temmeksen Alajunttilaan niittymaina, kun se oli erottu Sillankorvasta taloksi Sillankorvan pojalle Eero Junttilalle (1870-1948) hänen mennessään naimisiin ja alkaessa elää omaa elämäänsä. Esimerkiksi vuonna 1863 syntynyt ja vuonna 1944 Eeron veikka Jaakko Antinpoika Junttila oli syntynyt Rantsilassa ja kuoli Temmeksellä. Vuonna 1870 syntynyt ja vuonna 1948 kuollut Eero syntyi Ylitemmeksen Sillankorvaan, samoin kuin hänen Juuso veikkansa (vv. 1878-1960).

Siitä ei ole tietoa, että mikä oli ollut Sillankorvan talon osana ja roolina sillä aikaa, kun Antti Juhonpoika Junttila oli ollut ”reissunpäällä”, Muhoksen maamieskoulussa ja isäntänä Rantsilan Mankilankylässä. Aikana, ennen Antti Juhonpojan muuttoa Sillankorvaan ja ennen hänen Eero poikansa (1870) syntymää. Ehkä Sillankorva oli ollut Antin nimissä silloinkin, kun hän ”huiteli maailmalla” monet vuodet?

Ylitemmeksen Sillankorvaan liittyy eniten Temmeksen Junttila sukuisten historiaa. Antti Juhonpojan jälkeen talo oli ollut Juuso Antinpoika Junttilan (1878-1960) omistuksessa. Hän oli ollut kyvykäs, osaava ja toimelias mies. Hän oli esimerkiksi pitänyt vaimonsa Aina Junttilan os. Klaavun kanssa sekatavarakauppaa Sillankorvassa. Heillä olivat olleet suuret maaomaisuudet. Leikisti voi sanoa, että Juuso vpi omisti johonkin aikaan Temmeksen.

Juuso Junttila vpi oli ollut kaikessa mukana Temmeksellä. Hän oli ollut suojeluskunta aktiivi ja oli ollut sk alikersantti sekä entisen Temmeksen sk:n E:n jäsen. Juuso oli ollut kirkkoväärti. Hän oli istunut Temmeksen kunnan ja pankkien sekä seurakunnan hallituksissa. Juuso vpi oli ollut osakkaana Temmeksen Haurukylän Mikkolan myllyssä ja sahassa sekä kookkaassa Mikkolan maatalossa. Juuso oli myynyt vuonna 1918 Honka sukuisille Jokelan talon Temmeksen pappilaa vastapäätä.

Juusolla ja Ainolla oli ollut Sillankorvassa poika, joka oli elänyt vuosina 1909-1961. Häntä oli sanottu poika Juusoksi. Hänellä oli ollut siskoja ja veljiä.

Junttilan Juuson (vv. 1878-1960) ja Eeron (vv. 1870-1948) Jaakko niminen veikka (s. Rantsila 1863 – k.Temmes 1944) oli elänyt yksineläjänä mökissään Yli-Temmekseltä Mankilankylään lähtevän tien alkupuolella. Jaakko oli tarinoiden mukaan ollut hyvin nuuka. Tältä pahaisen mökin mieheltä oli kuollessaan jäänyt jopa rahoja perinnöksi sukulaisilleen. Hänen taloudellisuutta kuvaa se, että hän oli keräillyt mökkinsä ohi kulkeneelta Mankilankylän tieltä hevosten kakkoja pienten peltojensa lannaksi.

Jaakko oli saanut tienestejä valmistaen puulusikoita, kauhoja ja pieniä kiuluja. Hän oli ollut kauniitten puuesineitten tekijä. Jaakko oli kulkenut pitäjissä niitä kaupalla. Eräs hänen myyntireittinsä oli kulkenut talvitietä Temmes-Korvenkylä-Tyrnävä. Hän oli kuljettanut kauhoja, kapustoita jne kelkalla tai vain repussaan, kun oli esimerkiksi ollut hiihtäen myyntireissuillaan. Hän poikkesi myyntimatkoillaan sukulaismiehellä Junttilan Erkillä (vv. 1900-1952) Korvenkylässä. Jaakosta on muistikuvia, että hän oli ottanut ujostelematta Erkin tarjoamia ruokia. Mutta, voita hän oli kuulemma ottanut vain hyvin nuukasti Erkin pienistä voivarastoista.

Sillankorvan poika Eero Antinpoika Junttila (vv. 1870-1948) muutti vaimonsa Hilda Maria Junttilan os. Parviaisen (vv. 1872-1915) kanssa kodistaan lohkottuun Alajunttilaan 1890-luvulla. Junttilan Eerolla oli ollut paljon lapsia. Leskenä hän meni naimisiin Hilda Maria Junttilan os. Puhakan kanssa (vv. 1882-1978). Hänen molemmat vaimonsa olivat synnyttäneet useita lapsia.

Eeron elämässä ei tiedetä olleen suurempia kokemuksia paitsi, että hän oli ollut helmikuussa 1918 perustetun Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkönä aina 18.9.1918 saakka. Sen jälkeen hän oli ollut sen E:n jäsen ja kasvatuspäällikkönä vuonna 1919. Eero Junttila ei ollut osallistunut sotilaana Suomen vapaussotaan.

Paikallispäälliköksi valintaan vaikutti nähtävästi se, että Eero Junttila oli ollut silloin ainoa temmesläinen sotaväen käynyt ja oli ollut aliupseeri. Hän oli myös ollut Suomen itsenäisyysaatteen kannattajia. Entiset Temmeksen suojeluskuntalaiset Aarne Arvi Junttila (vv. 1920-2005) ja Oiva Erkki Iisakki Junttila (vv. 1922-2001) muistelivat Eeron hallinneen venäjänkieliset sulkeiskomennukset. Kylläkin Temmeksellä oli harjoiteltu vain suomeksi suojeluskunnan harjoituksissa.

Maanviljelijä Eero Junttila oli käynyt erään temmesläisen torppari Juho Louetin kanssa vuoden 1919 kevään suojeluskuntajuhlissa Oulussa. Temmes oli kuulunut perustamisen aikana ja vuosia sen jälkeen Oulun suojeluskuntapiiriin. Talvisodan jälkeisten alueluovutusten ja suojeluskuntien uudelleenjärjestelyjen myötä Temmes oli ollut osa Raahen suojeluskuntapiiriä. Oulun suojeluskunta oli pitänyt elinkaarensa ajan vuotuistapahtumana kevätjuhlat Raatissa aina vappuisin vuodesta 1919 lähtien.

Temmekseltä oli ollut useampia miehiä mukana vapaussodassa ja esimerkiksi Oulun valtauksessa. Haurukyläläinen Tomperin äijä (Heikki Karppinen) oli kulkeutunut vapaussotareissullaan aina Sallaan saakka. Hän oli palaillut sieltä vuoden 1918 kesän mittaan kotiinsa Temmekselle. Hän oli taivaltanut matkansa pääosin kävellen.

Temmeksellä oli ollut sekä punaisia että valkoisia. Heillä ei ollut kahinointeja eikä tappeluja keskenään. He olivat olleet enemmän ”kuin siskoja ja veljiä keskenään”.

Eero Junttilan pojat Yrjö Erkki, Eino ja Ilmari olivat olleet mukana talvisodassa ja jatkosodassa. Ilmaria oli ammuttu jatkosodassa käteen. Hän oli sen jälkeen ollut aliupseerina eräällä vankileirillä. Eino menetti vasemman jalkansa jatkosodassa.

Yrjö Erkki Junttilalle (vv. 1900-1952) jatkosota oli tuonut dramaattisia kokemuksia. Hän haavoittui läpiammuttuna kesällä 1942 kaukana Kiestingissä. Siitä toivuttuaan, hän oli kulkenut jonkin verran työvelvollisena purkamassa/lastaamassa saksalaisten aseveljiemme, waffenbrudereitten laivojen lasteja Oulun Toppilan satamssa.

Eräänä vuoden 1943 syksyisenä koleana päivänä Erkki ja Kalervo Junttila olivat olleet nousemassa saksalaisten laivaan jäisiä köysiportaita. Isä-Erkki oli luiskahtanut mereen. Myöhemmin hän oli todennut, että ”sinne olisin hukkunut, jos Kalervo ei saanut kiinni pompankauluksesta”. He kulkivat työvelvollisina satamatöissä Oulussa ja olivat olleet kortteeeria eräällä oululaisella Särki-Jampulla. Kalervo Junttila (1927-2014) oli ollut työvelvollinen ikänsä puolesta ja Erkki kuntonsa takia. Se oli ollut hyväpalkkaista työtä. Kalervollekin oli maksettu aikuisen miehen palkka. Sakuilla oli ollut elintarvikkeita, tupakkaa, alkoholia ja erinomaista särkylääkettä – Pervitiniä.

Yrjö Erkki Junttila (vv. 1900-1952) eli tavallista surkeamman elämän. Hän oli käynyt tavalliseen tapaan kansakoulun ja rippikoulun Ylitemmeksellä. Ikävyydet alkoivat kohta hänen biologisen äitinsä kuoltua vuonna 1915.

Erkin ”uusi äiti” Alajunttilassa palvelijana ollut Hilda Maria niminen hänkin, alkoi toimitella talosta pois Eeron 1. vaimon lapsia. Erityisesti hän oli vihannut Yrjö Erkkiä. Oliko Erkillä ollut tyhmyyttä vai mitä, että hän pureutui Alajunttilaan? Erkki oli jopa viettänyt öitään Alajunttilan tallin vintillä ja läheisimmissä heinäladoissa, kun hänelle ei ollut sijaa kotonaan. Ruokansa hän oli saanut naapureiltaan, joko heille töitä tehden tai vain hyväsydämisyysapuna. Erkki oli lähtenyt pois Temmekseltä vasta sotaväeltään.

Vaikeuksia hänelle riitti myös muutettuaan maanviljelijäksi Tyrnävän Korvenkylään. Hänellä olivat olleet jatkuvana vaivana ylisuuret verot. Eräänä vuonna hänelle oli laitettu ennakkoveroja jopa Temmekseltä, vaikka hänellä ei ollut edes maata siellä.

Alajunttilaan syntynyt Aarne Arvi Eeronpoika Junttila (vv. 1920-2005) oli ollut sodissa pitkän aikaa. Hän ei haavoittunut sodissa. Aarnella oli ollut aivoverenvuoto 1950-luvulla ja hän oli ollut tajuttomana pari päivää. Hän toipui siitä täysin. Aarne oli ollut poikkeuksellisen kauan kunnan luottamustoimissa. Ne olivat alkaneet sodilta, hänen ollessa ensin polttoaineitten ja polttopuuhalkojen kulutuksen ja käytön tarkkailijana Temmeksellä – säännöstelyn ajan. Sitten, Aarne Junttila oli ollut Temmeksen kunnan luottamustoimissa kunnanvaltuustoissa ja kunnanhallituksissa aina vanhukseksi.

Oiva Erkki Iisakki Junttila (vv. 1922-2001) oli ollut tapaturma-altis jo lapsesta. Hänelle oli sattunut haavereita, tapaturmia. Niitä oli tullut välillä jopa päivittäin. Isä Erkki oli välillä hädissään ja tuskastuneena epäillyt, että ”elääköhän Oiva riepu edes hautaan saakka?”

Jatkosodassa venäläinen tarkka’ampuja oli ampunut Oivan korvannipusta läpi hänen istuessa täysistunnossa riu’ulla. Oiva menetti vasemman jalkansa Lapinsodassa. Se oli ollut seikkailurikas tapahtuma lokakuun koleina alkupäivinä vuonna 1944.

Aikoinaan Oiva lähti kotoaan maailmalle, siellä eräs isompi tapaturma oli ollut kohta, kun TVH:n auto oli luiskahtanut jäätiköllä maantieojaan. Apumiehen puolella istunut Oiva oli pyörähtänyt ohjaamosta ojaan kuorma-auton alle. Hän oli joutunut olemaan siellä tukalassa tilassa useita tunteja. Muutaman vuoden päästä hän joutui Toyotallaan kolariin, missä hänen henkilöautonsa oli hajonnut lunastuskuntoon.

Siikajoen vastakkaisilla rannoilla, Rantsilan Mankilankylässä Antti Juhonpoika Junttilan (vv. 1825-1906) aikaisilla perintömailla asustelivat lähes samanikäiset serkukset Lauri ja Uolevi Junttila. Usein he kulkivat veneillä Siikajoen yli. Se oli uhkarohkean näköistä, kun he sauvoivat ja soutivat jäälauttojen seassa yli Siikajoen kylmään vuodenaikaan.

Asser Uolevi Junttila (vv. 1934-2015) oli ollut työmiehenä ja työnjohtajana Laurilla, silloin kun hänellä oli yrittäminen ollut isompaa, ennen alkamistaan päätoimiseksi maanviljelijäksi. He olivat esimerkiksi kulkeneet traktorilla siirrettävän ja käytettävän höyläkoneen kanssa tekemässä ponttilautoja talonrakentajille. He olivat kuulemma olleet kovasti tervetulleita taloihin, joissa oli ollut ponttilautojen tarvetta.

Lauri Junttila (vv. 1932-2004) menetti toisen silmänsä työtapaturmassa puuhatessaan traktorin ja oja-auran kanssa. Maatessaan jonkin aikaa sairaalassa, hän päätti alkaa opiskella rakennusmestariksi. Lauri suoritti talonrakenusmestarintutkinnon Oulun teknillisessä koulussa. Hän oli ollut muutamia vuosia kunnanmestarina Pulkkilassa ja Rantsilassa ennen alkamistaan yrittäjäksi. Rantsilan kirkonkylän Aarnipirtti huoltamo oli joskus ollut hänen yrityksensä ja hänen rakentama.

Sitemmin, Lauri alkoi päätoimiseksi puutaiteilijaksi Oulaisissa, kun oli lähtenyt Mankilankylän kyläkoululla opettaneen Ulla vaimonsa matkaan valtatien varressa sijainneelle oulaistelaiselle kyläkoululle. Muutaman vuoden päästä leskimies Lauri Junttila muutti taiteilijaksi entiselle Ylivieskan Raudaskylän kyläkoululle. Siellä hänellä oli paljon tiloja sekä näyttelyihin että puutaideteoksiensa valmistamiseen.

Hän työskenteli taiteilijana pääosin puumateriaalilla. Oli hänellä ollut silmää myös kivitaiteelle. Lauri Junttila oli osallistunut vuonna 1992 erääseen kansainväliseen korukivikilpailuun. Hän oli sijoittunut kuudenneksi korukiviteoksellaan. Kilpailussa oli ollut 190 osallistujaa. Laurin 6. sijan tuonut palkintotuote oli sittemmin kiertänyt 14:ssa maassa.

Sillankorvaan liittyviin voidaan lukea myös vuonna 1938 syntynyt Temmeksen taiteilija. Hänen vanhempansa Matti ja Aino Similä rakensivat talonsa Sillankorvan maille. Aino oli ollut Sillankorvan tyttäriä, Junttiloita.

Johonkin aikaan Seppo Similä oli mietiskellyt, että rakentaisi taiteilija-/ateljeekodin entisen Sillankorvan talon paikalle tai sen läheisyyteen nelostien viereen. Sittemmin hän oli kuitenkin hankkinut autiona olleen Temmeksen pappilan rakennuksineen asunnokseen, ateljeekseen.

Tarina kertoo, että eräänä lauantaina hän oli muuttanut sinne. Hänellä oli ollut apuna temmesläisiä kavereitaan. Kun, muutto oli saatu kunnialla päätökseen, he päättivät saunoa sen päälle. He olivat saunoneet niin voimallisesti kymmeniä vuosia kylmillään olleessa vanhassa noesta mustassa pappilan saunassa, että saunan välikatto oli romahtanut alas. Muuttoporukka oli joutunut lähtemään noesta mustina ja välikattotöryistä likaisina kyselemään pesuvettä sekä muutamaa puhdasta vaatekappaletta lähinaapureista.

Juuso Antinpoika Junttila vv.1878-1960.
Juuso Antinpoika Junttila vv.1878-1960.
Sillankorvan talo
Sillankorvan talo
Eero Antinpoika Junttila vv. 1870-1948.
Eero Antinpoika Junttila vv. 1870-1948.
Yrjö Erkki Junttila vv. 1900-1952
Yrjö Erkki Junttila vv. 1900-1952

Lähteitä:

Paikallispäällikkö Evert Ovaska, Temmeksen suojeluskunnan toiminnan 10-vuotishistoriikki, Suojeluskuntain yliesikunta (SKY), valistusosasto, suojeluskuntajärjestön historiallisia aineksia, numeroitu sarja Soanlahti – Tyrnävä, Ha14, SArk.

Kotijoukkojen E, kotijoukkojen selvittelyelin v. 1944, F1, sota-arkisto. Temmeksen suojeluskunnan E:n kokouksien pöytäkirja v. 1918-, Temmeksen SK, kantakortit, SK 342, SArk.

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/sotamuistot

http://gw.geneanet.org/strang?lang=en;m=N;v=junttila

http://www.kirjastovirma.fi/muistomerkit/temmes/03

http://sukutilat.sarka.fi/

Tunnus 24680
Kunta Temmes
Kylä Temmes
Tilan nimi Sillankorva
Tilannevuosi 1933
Omistaja Juuso Junttila , Aino o. s. Klaavu
Lisätietoja

SILLANKORVA 27 km Limingan asemalta ja 48 km Oulusta. Sen kanssa on yhdysviljelyksessä Mikkolan tila. Omistajat Juuso Junttila v:sta 1900 ja puolisonsa Aino (o. s. Klaavu) v:sta 1901. Ollut isännän suvulla yli 130 v. Erotettu 4 torppaa, yht. n. 24 ha. Pinta-ala 286,3 ha, josta peltoa 62, luonnonniittyä 2,3, hakalaidunta 18, viljelyskelpoista suomaata 32 ja metsämaata 172 ha. Pellot tasaisia savi- ja suomultamaita. Vapaa viljelys. V. 1930 oli 3 ha ruista, 2,5 kauraa, 2,5 ohraa, 0,5 perunaa, 45,5 heinää, 5 viljeltyä laidunta ja 3 ha kesantoa. Talouskeskus viljelysten keskellä, maantien varrella, Temmesjoen rannalla. Rakennukset puusta. Päärakennus (7 huon.) on n. 100 v. vanha. Karjasuoja rakennettu 1927; siinä on 34 lehmän navetta, 3 hevosen talli ja sikala. Navetassa vesijohto (tuulipumppu) ja automaattiset juomakupit. Pienempi asuinrakennus (3 huon.) v:lta 1929. Kotieläimiä: 2 hevosta, 23 lehmää, 1 sonni ja 30 kanaa. Myydään viljaa, maitoa, lihaa ja rehuja paikkakunnalle. Mäntymetsää on ojitettu 15 ha:n ala. Voimakoneena traktori. Omistaja on osuuskassan jäsen ja sekatavarakauppias.

Lähde

Suomen maatilat, V osa